Energiaa urapolkuun

Hae mukaan energiseen joukkoomme ja tule meille tekemään työtä, jolla on aidosti merkitystä ihmisten arjessa. Tarvitsemme joukkoomme monenlaisia osaajia. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai jätä avoin hakemus.

Oulun Seudun Sähkö

Oulun Seudun Sähkö on voimakkaasti kehittyvä konserni, joka toimittaa sähköä, lämpöä ja valokuitua noin 30 000 asiakkaalleen Oulun ympäristökunnissa. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Seudun Sähkö ja tytäryhtiöt Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy sekä Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy tytäryhtiöineen. Liikevaihtomme on noin 50 miljoonaa euroa. Toimintamme perustuu laajaan verkostoitumiseen ja yhteistyökumppanuuteen. Olemme noin 30 henkilön toimihenkilöorganisaatio. Toimipaikkamme sijaitsee Kempeleessä. 


Haemme osaajia valokuituliiketoimintaamme

Valokuituliiketoimintamme kasvaa nopeasti ja olemme investoineet siihen voimakkaasti viimevuosina. Tarvitsemme joukkoomme lisää ammattilaisia ja osaamista. Pyrimme palkkaamaan 1–3 uutta huippuosaajaa, joiden tehtävänkuvat räätälöidään valittavan henkilön vahvuuksien ja osaamisen mukaan.

Sinulla voi olla vahvaa osaamista esimerkiksi yrityspalomuurien ylläpidosta ja konfiguroinnista. Osaamisalueellesi voivat kuulua myös DNS-palvelimet tai verkon monitorointijärjestelmät.  Voit olla myös valokuituverkkojen ja niiden rakennuttamisen tai projektinhallinnan ammattilainen. Vaihtoehtoisesti olet kokenut tekijä tuotehallinnassa tai tuotanto- ja toimitusprosessien ja niihin liittyvien järjestelmien kehittämisessä ja ohjauksessa.

Oma-aloitteisuus, taito kehittää omaa työtä, halu oppia uutta ja kyky toimia pitkälle verkostoituneessa työympäristössä ovat tärkeitä ominaisuuksiasi ja ne auttavat sinua menestymään työssäsi meillä.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä antaa Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy:n toimitusjohtaja Matti Kangas, puh. 050-5262947, matti.kangas@oss.fi.

Tarjoamme käyttöösi monipuoliset henkilökuntaedut kuten mm. liukuvan työajan, kattavan työterveyshuollon, lounasruokailun verotusarvolla, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä monipuolisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun.

Lähetä CV-tietosi ja hakemuksesi palkkatoiveineen yhtiömme talous- ja henkilöstöosastolle osoitteeseen juhani.ronkko@oss.fi  2.10.2023 mennessä.

 


Avoin hakemus

Olemme aina kiinnostuneita hyvistä tyypeistä. Laita vapaa hakemus meille ja kerro millaista osaamista sinulla on. Olemme sinuun yhteydessä, jos meillä tulee hakuun osaamistasi vastaavaa työtä.

Jäsenalennetun sähkömme myy

Alueemme paras valokuituliittymä

Oulun Seudun Sähkö 100 vuotta

Tutustu 100-vuotisjuhlasivustoon