
Ajankohtaista
Ukkonen jäi taka-alalle, mutta tuuli voimistuu vielä 04.07.2025
Uutinen päivitetty 4.7. klo 9.40 Kesämyrskyn ensimmäinen vaihe eli ukkosrintama ei vaikuttanut alueemme sähkönjakeluun. Salamointi alkoi heikentyä jo rintaman lähestyessä, ja myräkkä rauhoittui lopullisesti aamuyöllä Oulujärven tienoilla. Puuskainen tuuli on edelleen nousussa, ja ensimmäinen puun kaatumisesta linjalle aiheutunut vika havaittiin aamulla Lumijoella. Vian piirissä oli aluksi noin 260 asiakasta, mutta tilannetta rajattiin nopeasti, ja aamulla kahdeksan maissa sähköttä oli enää 21 asiakasta. Puun poisto johdolta on parhaillaan käynnissä. Seuraamme edelleen tilannetta tarka...
OSS vahvistaa uusiutuvan energian tuotantoaan – uusi tuulivoimahankinta Pohjanmaalta 24.06.2025
Oulun Seudun Sähkön ja neljän muun kotimaisen energiayhtiön omistama Männikkötuulet Oy on ostanut kaksi Pohjanmaalla sijaitsevaa maatuulipuistoa Infracapitalilta, joka on M&G Investments -yhtiön infrastruktuuripääomasijoitusyksikkö. Puistot ovat vuonna 2021 valmistuneet Storbacken Vöyrissä sekä Kröpuln Uusikaarlepyyssä. Puistojen kokonaisteho on 60 megawattia. Oulun Seudun Sähkön osuus hankkeesta on 10 prosenttia. Kaupan myötä yhtiön vuotuinen tuulivoimatuotanto kasvaa 19gigawattitunnilla. Hankinta tukee konkreettisesti yhtiön tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius jo kuluvan vuoden aikan...
Oulun Seudun Sähkö mukana mahdollistamassa merkittäviä aurinkovoimainvestointeja 27.05.2025
Suomen Aurinkovoima Oy ja Oomi Solar Oy ovat solmineet sopimuksen noin 250 megawatin aurinkovoimahankeportfoliosta, joka kattaa kymmenen eri puolille Suomea sijoittuvaa hanketta. Kokonaisuus on yksi suurimmista teollisen mittakaavan aurinkovoimahankkeista Suomessa ja se mahdollistaa yhteensä yli 100 miljoonan euron investoinnit kotimaiseen uusiutuvaan energiaan. Ensimmäisten hankkeiden rakentaminen pyritään aloittamaan jo vuoden 2025 aikana. Suomen Aurinkovoiman omistavat neljä suomalaista ja vakaata energia-alan yritystä tasaosuuksin: Oulun Energia, Oulun Seudun Sähkö, Savon Voima ja V...
Rakentamiskausi käynnistyy – valokuitua ja verkonparannuksia alueellamme 26.05.2025
Tänä kesänä energia- ja tietoliikenneverkkojen rakentamis- ja parannustyöt painottuvat Kempeleeseen. Katso, missä työmaita on käynnissä, sillä ne voivat hetkellisesti vaikuttaa arkeesi. Yhteisrakentamista Haapamaalla ja Ylikylässä Yhteisrakentamishanke Haapamaan ja Ylikylän alueilla on tämän kesän näkyvin rakentamishankkeemme, jossa samassa kaivannossa: maakaapeloidaan sähköverkon ilmajohtoa rakennetaan nopeita valokuituyhteyksiä saneerataan kaukolämpöverkkoa (Haapamaalla: Kuusikuja, Pihlajakuja, Pajukuja ja Kelokuja) Rakentaminen alkaa touko–kesäkuun vaihteessa ja jatku...
Valokaari-asiakaslehti on uudistunut 03.04.2025
Uusi lehti sisältää entistä monipuolisempaa sisältöä ja on helpommin luettavissa pienemmän kokonsa ansiosta. Valokaari tarjoaa edelleen tuoretta tietoa osuuskunnan toiminnasta ja sen palveluista sekä ajankohtaisia uutisia energia-alalta. Lehti ilmestyy tavalliseen tapaansa kaksi kertaa vuodessa ja tavoittaa lähes 30 000 kotitaloutta aina Kempeleestä Utajärvelle ja Vaalaan asti. Voit lukea uudistettua lehteä myös sähköisesti täällä. Valokaarta tehdään lukijoita varten, joten otamme mielellämme vastaan juttuvinkkejä tuleviin lehtiin sekä palautetta uudistuksesta. Vastauksia hyödynnetään lehde...
Vuosikertomus 2024 on julkaistu 12.03.2025
Vuosikertomus 2024 on julkaistu. Vuodesta 2023 lähtien se on ilmestynyt vain sähköisessä muodossa. Tutustu vuosikertomukseen.
Virtamuuntajamittareiden tarkastukset alkavat viikolla 8 18.02.2025
Despro Engineering Oy aloittaa Oulun Seudun Sähkön toimeksiannosta virtamuuntajamittareiden tarkastukset viikolla 8. Tarkastuksia tehdään koko vuoden 2025 ajan. Virtamuuntajamittareita käytetään esimerkiksi suurten kiinteistöjen sähkönkulutuksen mittaukseen. Tarkastukset eivät koske omakotitaloja tai tavallisia suoria sähkömittareita. Jos mittarille pääsy edellyttää erillistä järjestelyä, Despro Engineeringin tarkastaja on yhteydessä asiakkaaseen etukäteen. Saat tarvittaessa lisätietoja tarkastuksista sähköpostitse: tatu.kuronen(at)oss.fi
