Risto Kantolalle energianeuvoksen arvonimi

ke 29. kesäkuuta 2022 09.44.00

Tasavallan presidentti on myöntänyt toimitusjohtaja Risto Kantolalle energianeuvoksen arvonimen. Arvonimen myöntämisen perusteena on Kantolan pitkäaikainen ja ansiokas työ energia-alalla niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Risto Kantola on tehnyt koko elämäntyönsä energia-alalla. Hänen kokemuksensa Suomen energia-alasta ja -markkinoista on poikkeuksellisen laaja, ja hän on vaikuttanut useissa isoissa energiahankkeissa Suomessa ja Pohjoismaissa.

Kantolalla on takanaan pitkä ura Oulun Seudun Sähkössä, joka on Suomen suurin osuuskuntamuotoinen energia-alan yhtiö. Hän on johtanut yritystä ansiokkaasti ja taitavasti verkostoituen. Oulun Seudun Sähkö on osakkaana useissa eri energia-alan tuotantoyhtiössä, joissa Kantola on toiminut sekä hallituksen puheenjohtajana että hallituksen jäsenenä. Näissä toimissaan hän on vaikuttanut Suomen lisäksi myös Pohjoismaisessa energiayhteisöissä. Hänen osaamiselleen ja tietotaidolleen on useissa isoissa energia-alan järjestelyissä aina ollut kysyntää ja hänen mielipidettään arvostetaan alan yhtiöissä ja järjestöissä.

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimiä on käytössä noin sata.

Jäsenalennetun sähkömme myy

Alueemme paras valokuituliittymä

Oulun Seudun Sähkö 100 vuotta

Tutustu 100-vuotisjuhlasivustoon