
Oulun Seudun Sähkölle investointitukea vihreän siirtymän hankkeeseen
ma 19. joulukuuta 2022 12.43.00
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 2,3 miljoonaa euroa investointitukea Oulun Seudun Sähkön Limingan vihreä siirtymä -hankkeelle. Tuki on osa ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisia energiahankkeita, joilla vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä ja jotka tukevat Suomen hiilineutraalisuustavoitteita.
Limingan vihreä siirtymä -hankkeessa kaukolämmön tuotanto muutetaan kokonaan uusiutuviin energialähteisiin ja pääosin polttamattomaan teknologiaan perustuvaksi. Limingassa kaukolämpö tullaan tulevaisuudessa tuottamaan noin seitsemän kuukauden ajan ilman polttamista. Biopolttoaineilla tuotettavan kaukolämmön osuus tulee olemaan noin 40 prosenttia vuosienergiasta.
Hankkeen investoinnit sisältävät lämpöpumpun, sähkökattilan ja lämpövaraston sekä aurinkosähköpuiston, jonka sähköntuotantoa hyödynnetään kaukolämmön tuotannossa energiayhteisömallilla.
Investointikustannukset ovat yhteensä noin 11 milj. euroa. Hanke toteutetaan vuosien 2023 ja 2024 aikana.
Oulun Seudun Sähköllä on kaukolämpöverkkoja viiden kunnan alueella. Vastaavanlainen kaukolämmön tuotantorakenne on tarkoitus ottaa käyttöön useimmissa kaukolämpöverkoissa lähivuosien aikana.
Lisätiedot:
Risto Kantola, toimitusjohtaja, Oulun Seudun Sähkö: 0400 245 161, risto.kantola(at)oss.fi
