Valokuituverkon rakentaminen käynnistynyt

pe 8. kesäkuuta 2018 10.26.00

(Kuva Rantalakeus/Antti Korkala)

Oulun Seudun Sähkön tytäryhtiö  Lakeuden Kuitu Oy on aloittanut yhdessä alueen kuntien kanssa merkittävän tele- ja sähköverkon yhteisrakennushankkeen Limingassa, Tyrnävällä ja Lumijoella. Hankkeessa on töissä noin 50 koneyksikköä ja yli sata työntekijää. Tällä viikolla kaivettiin maahan ensimmäiset valokuitukaapelit Limingassa. Liminkaan ja Tyrnävälle rakennetaan valokuituverkkoa reilut 300 kilometriä ja Lumijoelle reilut 100 kilometriä. Verkonrakentamisen urakoitijana Lumijoella ja Tyrnävällä on Eltel Networks Pohjoinen Oy ja Limingassa Relacom Finland Oy. Valokuituverkkojen on suunniteltu valmistuvan pääosin tämän vuoden aikana, mutta joiltakin osin rakentamista jatketaan vielä ensi vuonna. Talvella kuituverkkoa ei kaiveta maahan.

Asiakkaille liittyminen on mahdollista vielä rakennustöiden aikana. Kuluttajille tarjotaan ennakkoliittymiä sadan euron hintaan. Koneiden siirryttyä alueelta liittymishinta nousee huomattavasti, koska jälkikäteistyö aiheuttaa kustannuksia. Rakentamisen periaate on, että kaikilla kuntalaisilla on yhtäläinen mahdollisuus liittyä valokuituverkkoon. Tavoitteena ollut 40 prosentin liittymisaste on käsillä, mutta liittyjiä toivotaan edelleen lisää.

Hankkeen investointihaarukka on valokuituverkon osalta 11–13 miljoonaa euroa. Lisäksi sähköverkkoa rakennetaan yhteisrakentamisena muutamalla miljoonalla eurolla. Rakentamisen aikatauluun vaikuttaa suuresti hankkeeseen saatava valtion tuki, mikä edellyttää nykyisellä lainsäädännöllä valokuituverkkojen valmistumista vuoden 2019 kesäkuussa. Valtion ja kuntien tuet kattavat noin puolet valokuituverkkojen rakentamiskustannuksista.

 

Lisätietoja:

Oulun Seudun Sähkön liiketoimintajohtaja Jukka Kaarre, puhelin 040 823 1415, jukka.kaarre@oss.fi.

 

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Suomen edullisinta sähköä

Meiltä saat sähkösopimuksen aina edullisesti. Vertaa tuotteita ja löydä itsellesi paras vaihtoehto. Haluamme tarjota jäsenasiakkaillemme edullista sähköenergiaa.

Lue lisää

MeidänAurinko avaimet käteen -toimitus

MeidänAurinko avaimet käteen -toimitukseen sisältyy kaikki mitä tarvitset omaan aurinkovoimalaan. Saat aurinkoenergiajärjestelmän huolellisesti suunniteltuna, täysin käyttövalmiina ratkaisuna.

Lue lisää

Meidän energiayhtiö

Oulun Seudun Sähkö tarjoaa toiminta-alueensa asiakkaille sähköenergian myyntiä ja kaukolämpöä. Jäsenasiakkaat saavat 20 % alennuksen sähkön -ja kaolämmönenergiamaksuista.

Lue lisää