Valokuidun ja sähköverkon yhteisrakentaminen etenee - urakoitsijamme tekevät kartoituksia asuinalueilla

ti 12. toukokuuta 2020 10.21.00

MeidänKuitu -valokuituverkon rakentaminen yhteisrakentamisena sähköverkon maakaapeloinnin kanssa on käynnistynyt Kempeleessä ja Oulunsalossa. 

Kempeleessä rakentamista tehdään alueilla Sarkkiranta, Santamäki ja Ollakka. Honkasen aluaeella rakennetaan Puukiipijän-, Sinipyrstön-, Köykkyrin- ja Punarinnantiet. Honkasessa uusitaan joiltakin osin myös kaukolämmön runkoverkkoa.

Oulunsalossa rakennetaan Santaniemi-Päällystä-Mökkiperä -alueilla.

Touko-kesäkuun aikana urakoitsijamme liikkuvat asuinalueilla ja kartoittavat sekä olemassa olevia ilmakaapelointeja että tulevia kaivureittejä.

Yhteisrakentamisella parannamme sähköverkon toimintavarmuutta. Investointien valmistuttua tähdätään siihen, ettei taajama-alueilla sähkökatkoksia juuri esiinny ja haja-asutuksessakin häiriöitä esiintyy nykyistä harvemmin ja lyhytkestoisemmin.

Samalla kun sähköverkon säävarmuus paranee, on yhä useammalla toimialueellamme asuvalla mahdollisuus saada kotiinsa aito, alusta loppuun asti valokuitua oleva nettiyhteys.

Muista hyödyntää rakentamisen aikainen edullinen liittymähinta.

 Siirry tilaamaan.

 

Jäsenalennetun sähkömme myy

Alueemme paras valokuituliittymä

Tervetuloa asumaan naapurustoon

Tee muuttoilmoitus