Rakentamisen tilannekatsaus 13.9.

to 13. syyskuuta 2018 16.05.00

Projektipäälliköt Jesse Korhonen ja Ville Sillanpää kertovat, miten valokuidun rakentaminen etenee.

Lumijoki

Lumijoella kaivetaan sekä sähkö- että kuituverkon runkoa Limingan rajalta kohti Lumijokea. Samalla alueella Lumijoentien varressa tehdään alituksia. Tämän lisäksi Karintiellä kaivetaan sekä sähkö- että kuitukaapeleita. Karintiellä tehdään myös tonttiliittymiä.

Tyrnävä

Tyrnävän keskustassa kaivetaan sähkön ja kuidun runkokaapeleita. Tämän lisäksi haja-asutusalueilla tehdään alituksia sekä asennetaan kuiturunkoa Muhoksen suunnasta kohti Tyrnävän keskustaa. Tällä hetkellä Tyrnävällä ei pääsääntöisesti kaiveta tonttiliittymiä.

Liminka

Peräkyläntie-Honkitie alueella vedetään syöttölinjoja runkolinjasta. Tonttiosuuksia ei vielä kaiveta vaan valokuitu jää odottamaan tonttikaivuuryhmää.

Niittomiehentiellä kaivetaan sekä syöttökaapeleita että tonttiliittymiä.

Ketunmaassa jatketaan kaapelointia ensi viikosta lähtien.

Kun Honkitie valmistuu, siirrytään Lintupuistoon.

Ennen kuin valokuidun kaivaminen tontille aloitetaan, pyritään aina ensin olemaan yhteydessä asiakkaaseen.

Suomen edullisinta sähköä

Meiltä saat sähkösopimuksen aina edullisesti. Vertaa tuotteita ja löydä itsellesi paras vaihtoehto. Haluamme tarjota jäsenasiakkaillemme edullista sähköenergiaa.

Lue lisää

MeidänAurinko avaimet käteen -toimitus

MeidänAurinko avaimet käteen -toimitukseen sisältyy kaikki mitä tarvitset omaan aurinkovoimalaan. Saat aurinkoenergiajärjestelmän huolellisesti suunniteltuna, täysin käyttövalmiina ratkaisuna.

Lue lisää

Meidän energiayhtiö

Oulun Seudun Sähkö tarjoaa toiminta-alueensa asiakkaille sähköenergian myyntiä ja kaukolämpöä. Jäsenasiakkaat saavat 20 % alennuksen sähkön -ja kaolämmönenergiamaksuista.

Lue lisää