Hyppää sisältöön

Kaapeli-TV:llä viihdettä omakotitaloihin ja taloyhtiöihin

  • Blogi
  • MeidänKuitu
02.03.2024

MeidänKuitu tuo omakotiasujien ja taloyhtiöiden saataville laadukkaan ja huolettoman kaapeli-TV-palvelun.

Oulun Seudun Sähkön valokuituliiketoiminta käynnistyi vuonna 2018, ja kuluneiden vuosien aikana valokuituverkko on kasvanut merkittävästi osuuskunnan toimialueella. Kattavuuden lisäksi yhtiö on kehittänyt valokuidun oheispalveluita, joiden avulla huippunopeuksista pääsee nauttimaan entistäkin enemmän. Yksi tällainen on kaapeli-TV-palvelu.

Oulun Seudun Sähkön myyntijohtaja Jussi Ervasti kertoo, että kaapeli-TV-palvelut ovat saatavilla koko MeidänKuitu-valokuituverkon toiminta-alueella. Valokuituasennuksen yhteydessä palvelun asennus on maksuton, mutta kaapeli-TV:n piiriin pääsee myös myöhemmin.

– Vaikka valokuidun olisikin ottanut jo käyttöönsä, kaapeli-TV-palvelu on mahdollista tilata jälkikäteen. Tällöin liittymismaksu on 190 euroa kertamaksuna, Ervasti kertoo.

Miksi sitten hankkia valokuidun ohella myös kaapeli-TV-palvelu? Palvelun avulla valokuidusta pääsee nauttimaan kokonaisvaltaisesti: kaapeli-TV tuo kotiin 36 maksutonta peruskanavaa ja useita teräväpiirtokanavia. Lisäksi palvelun hintaan kuuluvat tekninen ylläpito ja huolto.

– Kiinteistöissä on yleensä kattoantenni, jota pitää käydä suuntaamassa, minkä lisäksi esimerkiksi räntäsade voi vaikuttaa kuvanlaatuun. Kaapeli-TV-palvelussa antennia ei enää tarvita, joten hyvästä kuvan- ja äänenlaadusta saa nauttia säästä riippumatta, Ervasti kiteyttää.

Kaapeli-TV-palvelu myös taloyhtiöille

Kaapeli-TV ei ole pelkästään omakotiasujien etu, vaan palvelua tarjotaan myös taloyhtiöille. Kempeleläinen rivitaloyhtiö As Oy Hillakangas liittyi ensimmäisenä taloyhtiönä palvelun piiriin vuoden 2022 lopussa ja asukkaat ovat olleet todella tyytyväisiä uudistukseen.

Kaapeli-TV:n käyttöönotto taloyhtiössä edellyttää MeidänKuitu-yhteyttä sekä kaikkien huoneistojen liittämistä palveluun. Palvelun asennus on myös taloyhtiöille maksuton valokuituasennuksen yhteydessä.

– Huoneistojen asukkaiden ja omistajien kannattaa olla valveutuneita ja viestiä aktiivisesti hallitukselle, että tällainen palvelu halutaan. Kaapeli-TV nostaa huoneistojen arvoa niin taloyhtiöissä kuin omakotitaloissa.

Lisätietoa aiheesta

Heräsikö sinulla kysyttävää aiheesta? Asiantuntijamme auttavat mielellään, mikäli jokin asia aiheessa jäi mietityttämään.