Sähköntuotanto
Sähköntuotanto on markkinaehtoista liiketoimintaa, jonka tuotoilla vahvistetaan Oulun Seudun Sähkön toimintaa. Sillä rahoitetaan myös jäsenalennukset, jotka vuonna 2011 olivat noin kaksi miljoonaa euroa. Oma kapasiteetti, joka tuottaa markkinoihin nähden kohtuullisen hintaista sähköenergiaa, turvaa jäsenistön edut myös pitkällä aikavälillä.
Oulun Seudun Sähkö lisää aktiivisesti sähköntuotantokapasiteettiaan. Tavoitteena on kattaa omalla tuotannolla toimialueella käytettävän sähköenergian määrä.
Tuotannosta yli 90 % perustuu uusiutuviin energialähteisiin kuten vesivoimaan, tuuleen sekä puu- ja kierrätyspolttoaineisiin.
Tuotanto laajeni muun muassa polttoaineiden hankintaan kun se yhtenä Suomen Energiavarat Oy:n osakkaana osallistui Vapo Oy:n osakekauppaan kesäkuussa 2009. Kaupassa Suomen Energiavarat Oy osti Metsäliiton aiemmin omistaman 49,9 prosentin osuuden Vapo Oy:ssä.
Vapo on pitkäaikainen sijoitus, joka täydentää energiaomistusta kotimaisilla biopolttoaineilla ja parantaa näin mahdollisuuksia toteuttaa uusia voimalaitosinvestointeja. Tarkoituksena on lisätä uusiutuvaan energiaan perustuvan tuotannon osuutta sekä vähentää kasvihuonepäästöjä ja tuontipolttoaineiden käyttöä pitkällä aikavälillä.
Oulun Seudun Sähkö on osakkaana Fennovoima Oy:n ydinvoimalankkeessa ja Teollisuuden Voima Oy:n Olkiluoto 4 -hankkeessa.
