Oulun Seudun Sähkön hallinto
Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkössä ylintä päätösvaltaa käyttää
osuuskuntakokous. Siihen osallistuu edustaja jokaisesta 12 jäsenosuuskunnasta ja kolmesta muusta jäsenyhteisöstä. Osuuskuntakokouksessa päätetään muun muassa tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle. Lisäksi osuuskuntakokous valitsee hallintoneuvoston jäsenet erovuoroisten tilalle sekä kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajat.
Hallintoneuvostoon kuuluu 22 jäsentä. Kunnan asiakasmäärästä riippuu, montako jäsentä osuuskuntakokous valitsee kunnasta hallintoneuvostoon. Oulun Seudun Sähkön toimialueen jokaisesta kunnasta on ainakin yksi edustaja. Hallintoneuvoston tehtävänä on muun muassa valita hallituksen jäsenet ja päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista.
Vuoden 2012 hallintoneuvoston jäsenet
Hallituksen muodostavat hallintoneuvoston kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemat viisi henkilöä. Hallitukseen voidaan lisäksi valita kaksi varajäsentä. Hallintoneuvoston puheenjohtajalla on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksissa. Hallitus muun muassa vahvistaa sähkön siirron sekä liittymis- ja palvelumaksujen hinnat.
Vuoden 2012 hallituksen jäsenet